Kirjeitä Orvokilta

Orvokki ja hänen ystävänsä pitävät kirjeenvaihtokirjallisuudesta ja päättivät aloittaa kirjeenvaihdon. He ovat 50+ ikäisiä ja kirjoittavat elämässä tapahtuvista asioista ja joskus syvällisistä ajatuksista. Orvokin kirjeet ovat tässä blogissa lievästi editoituna. Kirjeet ovat alunperin pääosin käsin kirjoitettuja, usein postin perille kuljettamia. Joskus tilanteen salliessa kirje on toimitettu suoraa käteen ja harvemmin on käytetty sähköpostia.

25.8.2025

Läppärin alla, sohvan päällä

19:47

Moi näin sähköisesti

Oon ollut kipeä, siksi hiljaisuutta. Heti viimeisen sädehoidon jälkeisenä päivänä nousi kuume. Seuraavana päivänä lääkäriin, crp reippaasti toisella sadalla ja siitä sitten runsaille antibiooteille. Joo, toi mun vatsa taas. Ressiä kai ja kun vastustuskyky on nyt heikoilla, niin näin käy. Nyt oon jo ollut sen aikaa ilman kumpaakin antibioottia, että niiden ei enää pitäisi väsyttää, mutta silti väsyttää edelleen. Mutta sen olen saanut ymmärtää liittyvän sädehoidon jälkivaikutuksiin. Saisivat jo loppua nekin kaikki. Oon siis viettänyt sellaista vanhuselämää sängyn sohvan ja jääkaapin välillä viime viikot. Itse oon jaksanut kyllä käydä kaupassa ja vähän ulkoillakin, etten ihan petipotilaana kuin alkupäivät. Mutta kun yhtenä tai parina päivänä on aktiivisempi, niin viimeistään kolmantena tulee lasku, eikä jaksa mitään. Telkkari on katsottu melkein puhki ja aika monta podijaksoakin on tullut kuultua. Nyt toivon, että jaksan tässä jo pikkuhiljaa alkaa kuntoutumaan. Harmittaa sikana, että loppukesän uinnit jäi välistä ja nämä jo viilentyneen alkavan syksyn hienot retkikelitkin uhkaa jäädä hyödyntämättä kun ei jaksa. Lisäksi päässä on kovasti kaikkia puuhastelusuunnitelmia, mutta kun ei jaksa.

Tällä viikolla on kahdet syntymäpäiväjuhlallisuudet. Toiset pienet, lähipiirillä mennään syömään. Toiset vähän suureellisemmat, on hulppea juhlatila, päivällinen ja tähtiartisti esiintymässä. Jälkimmäisissä en tunne kuin päivänsankarin, mutta kyllä siitä varmasti kiva ilta tulee, kunhan en nyt taas saa jotakin lisävaivaa ja pääsen paikalle. Tämä nyt on pelkkää valitusta, mutta koeta kestää.

Ootko piirrellyt? Et ole laittanut pitkään aikaan someen mitään siltä saralta, mutta vaikuttaa siltä että muita hommia riittää. Hyvä. Löysin sun innoittamana ostamani tarot-kortit, kun etsin jotakin muuta. En ole niitä vilkuillut pitkiin aikoihin. Ei sillä, että niiden ”ennustuksiin” tulevasta uskoisin, mutta pitkään aikaan en ole halunnut missään tapauksessa tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. En ole halunnut tietää edes omaa tulkintaani nostamani kortin sisällöstä ja elämästäni ja sillä tavalla viihdyttää itseäni. Ehkä myyn ne ensi kesänä vilttikirppiksellä. En ole oikeastaan koskaan halunnut tietää tulevaisuudesta. Mutta hyvin monet haluavat koska ennustajat mainostavat palveluitaan ja siitä päätellen heitä on ja mahdollisesti kysyntääkin. Vaikuttaako siltä, että olen masentunut? Tulevaisuus ei kiinnosta ja väsyttää. En usko. Oli vain paska kesä ja säteilyvauriot jylläävät tississä, kyllä silloin saa ja ehkä kuuluukin väsyttää ja harmittaa.

Pirteämpiä aikoja odotellen

Orvokki ja kutiseva, hilseilevä nänni

Posted in

Jätä kommentti